Into Your hands I commit again

Harmittaa. Minkä takia ei muka voisi olla oma itsensä ja silti uskoa? Olen taas kerran niin paljon erimieltä kuin monet muut uskovaiset. Mehän ollaan kaikki saman arvoisia.

Even the darkest night will shine forever

Joo... Eli tänään on ollut ihan perusmukavaa jos flunssaa ei lasketa mukaan. Onneksi mie en yleensä ota mitään paineita sairastamisesta. Ihminen parantuu kuitenkin aina ennemmin tai myöhemmin ja nyt kyseessä on kuitenkin vain flunssa.
Eli heräsin jossain ennen kymppiä (damn you sisäinen kelloni!) ja jumitin sängyllä ja puhuin kullan kanssa. En vaan ole ikinä ollut hyvä kommunikoimaan heti herättyäni! Noh, ainakin kulta sai varmaan hyvät naurut! Kun sitten viimein raahasin itseni alakertaan, lähdin saman tien syöttämään koirat. Meillä on joku iskän kaverin koira hoidossa joten meteli oli ihan hirmuinen kun ne kaksi karvakorvaa tajusivat että safkaa tulee! Siinä aikani kuluksi lörpöttelin koirille vaikka ja mitä ennen kuin raahasin traktoritallista kaksi laatikkoa talon kellarikerrokseen kun iskä oli pyytänyt että tekisin niin kun se on tänään töissä. Olin siis kiltti tyttö ja tein kuten iskä pyysi, ei ongelmaa.

Tajusin eilen että kohta on pääsiäinen!! :D Tai no kohta ja kohta mutta kuitenkin! Loistavaa! Rakastan suklaamunia ja sellaista pientä ja söpöä pupu/tipu krääsää joita ilmestyy kauppoihin. Voisin kulkea Tiimarissa ylisöpö ilme kasvoillani ja vaan katsella niitä kaikkia pikkutipuja ja pikkupupuja. Rakastan tätä aikaa talvesta. Pidän talvesta kyllä muutenkin. Omasta mielestäni talvi on kaunista ja upeaa aikaa. Pakkastuuli antaa aina tosi paljon energiaa ja lumi on vaan yksinkertaisesti niin kaunis ja kiva asia! I like, like, like ♥

Seurassa olen yksinäinen

Yksinäisyys? Joskus ennen en luultavasti edes tiennyt mitä se sana sisältää. En ollut koskaan yksin koska ympärilläni oli paljon kamuja ja niiden kamuja. Vietän melkein kaikki viikonloput jossain kaverilla ja näin heitä myös koko päivän aina koulussa.
Mikä onkaan tilanne nyt? Vähän toisenlainen. Nykyään tuntuu etten oikein enää sovi mihinkään porukkaan. Tiedän, että asuntolassa on paljon tosi mukavaa ja ihanaa sakkia mutta jotenkin tunnen oloni melkein aina tosi ulkopuoliseksi. Onko syynä ikäero, arvot vai mieltymykset? Vai tavat elää? En juo, en polta, uskon Isään ja olen perus kiltti isintyttö joka saa hyviä numeroita mitä tahansa opiskeleekin. Pyrin olemaan myös mahdollisimman hyvä omalle rakkaalleni. Häneltä saan sen kaiken voiman millä pyrin jaksamaan. Tuosta päätellen olen kai ihan mukiinmenevä tyyppi. Silti tuntuu että olen päivisin ihan omassa kuplassani täällä omassa huoneessani enkä pyöri oikein kenenkään kanssa. Silloin tällöin yritän hypätä johonkin porukkaan mutta onhan se vähän vaikeaa. Valmiiseen porukkaan on tosi hankalaa mennä luonnollisesti.
Odotan jo kovasti huomista. Pääsen kotiin.
Ja ensi viikolla odotan taas viikonloppua ja pois pääsyä.

Lähipäivinä olen kaivannut kamalasti sitä että joku olisi vieressäni tai edes koskettaisi minua. Halaus tai hiustenpörrötys olisi enemmän kuin tervetullutta. Joku vihje siitä etten ole täysin näkymätön.